Tarraco 1.32

Tarragona,
Spain

About Tarraco

Contact Details & Working Hours

Details

Tarraco oli roomalaisvallan aikana Pyreneiden niemimaan merkittävimpiä kaupunkeja. Nykyinen Tarragonan kaupunki sijaitsee muinaisen Tarraconan paikalla. Scipio Africanuksen johtamat joukot valtasivat Tarracon 218 eaa. Sen merkitys kasvoi hiljalleen, ja Julius Caesar nimesi sen coloniaksi kansalaissodan aikaisesta uskollisuudesta. 200-luvulla tapahtuneiden frankkien hyökkäysten jälkeen Tarraco menetti poliittista merkitystään, ja sen paikalle kehittyi myöhemmin Tarragonan kaupunki. Tarraco oli rakennettu kukkulalle, jonka huipulla olivat hallinnolliset alueet ja rakennukset. Tarraco liitettiin vuonna 2000 Unescon maailmanperintöluetteloon.HistoriaTarracon paikalla oli todennäköisesti ensimmäisen vuosituhannen eaa. alussa joonialaisten perustama kauppa-asutus. Iberit olivat perustaneet paikalle Kesse-nimisen asutuskeskuksen viimeistään 400-luvun eaa. lopuun mennessä. Scipio Africanus valtasi ja linnoitti sen vuonna 218 eaa. toisen puunilaissodan aikana estääkseen Hannibalin vahvistusjoukkojen saapumisen Karthagosta. Rooman vaikutusvalta vahvistui 217 eaa., kun roomalaiset tuhosivat karthagolaisten laivaston Ebrojoen suulla käydyssä taistelussa.

Map of Tarraco

Reviews of Tarraco

   Loading comments-box...